Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipalot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipalot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Mulla on ollut kiva viikko. Oon ollu muutaman päivän Salossa mammalassa, viettänyt aikaa puistoissa ensin tulevien uusien koululaisten kanssa jo kolmannessa miitissä ja sitten protujen kanssa puistotapahtumassa sekä eilen pidettiin Ninnin läksiäiset. Kuvamateriaalia ei oikeastaan löydy. Mutta tänään alkaa koulu. Tänään. Ja turhamaisuudessani olen teettänyt itselleni vaatekriisin joten nyt pitäis mennä nukkumaan.


maanantai 18. kesäkuuta 2012

huuhaayö

Viime lauantai-sunnuntai yö oli paras yö pitkään aikaan. Lauantaina menin Veeran kanssa lähes tuntemattoman Miron "pienille synttäri kekkereille". Niitä vietettiin lauttasaaren lähellä olevassa saaressa joka oli aika random. Sinne mentäessä me ooteltiin venettä hakemaan meitä joku puoltoista tuntia. Mutta odotus palkittiin ja päästiin saareen jossa ootti jo muutama Miron kaveri. Ilta meni rattoisasti ja ilmeisesti kaikilla oli hauskaa :D Yheltätoista tuli vene hakemaan halukkaita pois saaresta kotiin, mutta mun ja Veeran lisäks sinne jäi seittemän tyyppiä. Nukkumapaikkojen organisointi lopulta onnistui ja kaks nukkui riippukeinussa, yksi makuupussissa ja kuusi kahen hengen teltassa (mm. minä). Yötä/aamua kuvaa hyvin sana eeppinen. Unta vajaa tunti jonka jälkeen aamupalagrillaus... Aamulla jo ennen kaheksaa Miro lähti soutamaan muutamaa meistä rantaan ja silloin mäkin lähin Veeralle vetämään sikeitä. Sunnuntai meni vähän ohi. Me katottiin yön ritari.

vene ei päässy rantaan niin piti soutaa siitä viel saareen


grilling


Tänään tai eilen, miten sen nyt ottaa, heräsin myöhään ja puol neljän aikaan mä ja Veera mentiin Kertulle. Lähettiin Koskelle ottamaan arskaa eikä lähtiessä ollu ees kylmä. Jonkun aikaa makoillessa tuli sitten vilponen, joten me lähettiin Nesteen kautta takaisin Kertulle. Siellä alias+jäätelö ja ysiltä kotiin.

Kertun kani Zorro

Kirjotan kokoajan öy vaikka pitäis kitjottaa yö. Nyt koisimaan >