Eilen oli lähtö Hollannista takas kotiin, jossa meijän luokalla oli viikon konserttimatka. Konsertteja yhteensä kuus, joiden jälkeen aina illat vapaa-aikaa. Ja vaikka kotiintukoaika oli kymmenneltä ei meidän ulkoilu siihen koskaan päättynyt vaan yöllä oli mukava kierrellä Utrechtin katuja hyvässä seurassa. Ah oikeesti miten vielki voi olla näin kikseissä
♥ Me tutustuttiin paikallisiin, käytiin baarissa, hengailtiin skeittipuistossa ja vaikka mitä. En ollu osannu kuvitella mitään noin uskomattomia kokemuksia ennen matkaa. Matkan vielä kruunas, että vikana päivänä mentiin Amserdamiin shoppailemaan. Meijän luokka oli koko matkan ihana ja luokkahenki oli huomattavasti parempi.
Lähtöhetki lentoasemalla
Meidän 13 tytön huoneen ikkunasta
Ensimmäinen ilta paikallisten seurassa
Tyttöjen huone kun se oli vielä siisti
Sara ja Ella
Meijän esiintymisen jälkeen sen koulun oppilaat soitti meille. Noi oli ihan sika hyviä ja ne soitti noilla hanureilla kaikenlaista musaa teknosta klassiseen.
Kaikki sai samanlaiset paidat
Vakkariravintola mr Jack´s
minä
Skeittipuisto
Yhen konsertin jälkeen pikkulapset vaan parveili pyytäen nimmareita :3
Yöt oli bilettämistä varten päivät nukkumista
Merdan Taplakin ulkoilmakonsertissa
Vikana päivänä oli jo hieman väsy
Mun takana rientää mun uus ystävä
Burger King